196.
Valmistaja: Nissan
Malli: Leaf
Vuosimalli: 2013
Moottori: sähkö
Vaihteisto:automaatti
Hybridiautoa pääsin ajamaan muutama viikko takaperin ja siitä hieman raapustelinkin auton numero 193. kohdalle. Tänään pääsin kokeilemaan sitten ihan virallista sähköautoa, joka ei päästä minkäänlaisia kaasuja putkistaan. Sen moottorista syntyy kesäisin vain pieniä perhosia ja valkoturkkisia kaneja, niin ympäristöystävällinen se on.
Vitsit sikseen.Tiesin jo aiemmin, että tänään pääsisin ajamaan sähköistä Nissan Leafia, mutta säätä en tiennyt etukäteen ja kun eilen tuli päivällä vettä ihan kunnolla, illalla sitten räntää ihan tosissaan ja tänäaamuna oli pakkasta, niin tiesin heti, että pääsen tutustumaan oikeasti talviautoiluun sähköautolla. Tunnustan, että minulla ei ollut aikaa tutustua auton ominaisuuksiin etukäteen ja vasta netistä luin, että ainakin teoriassa olisi ollut mahdollista, että auton olisi saanut lämpiämään itsesään ajovalmiiksi. Valmistautumattomana minä kävin 5-senttisen kohmeisen lumen kimppuu harjan kanssa manaten tallin puuttumista. Ehkä auton olisi voinut laittaa päällekin, jotta se olisi puhkunut lämmintä ilmaa ikkunoihinsa ja sisätiloihin, mutta koska tiesin kuitenkin sen suoraan vaikuttavan akun varaukseen ja jäljellä olevaan ajomatkaan, niin en tehnyt sitä. Bensa- tai dieselkäyttöisellä autollahan olisin laittanut auton käyntiin puhkumaan sillä aikaa kun skrapaan ikkunat, koska jotenkin on helpompi luottaa siihen, että bensaa tai dieseliä on tankissa kuin varausta akussa.
Siksipä sanoisinkin, että sähköautoilu Suomen talvessa vaatii vähintään autokatoksen ja mieluummin lämpimän autotallin.
Skrapaamisen jälkeen auto laitetaan päälle nappulaa painamalla ja käynnistymisestä kertoo vain mittaristoon syttyvät valot ja kaiuttimista kuuluva lyhyt melodia. Tuulilasin puhallin käynnistyy napista ihan normaalisti ja vaikka minun ja kyydissä olleiden vieraiden kärsivällisyys ei riittänytkään odottamaan lasin sisäpuolelle kertyneen jään poistamista, vaan se skraapatiin myös, niin ajossa auto tuntui itseasiassa lämpenevän yllättävän nopeasti. Lämpeneminen tulee kyllä sitten ajomatkan kustannuksella, sillä ensimmäiset 300 metriä söivät jäljellä olevasta matkasta heti 3 km pois. Kokonaisuudessaan ajamani lenkin pituus oli 9km, mutta se lyhensi jäljellä olevaa matkaa 23km. Akku oli lähtiessä lähes täynnä ja range oli 96km ja ajon jälkeen se oli 73km. Jos kulutus olisi pysynyt vakiona, niin noilla luvuilla voi olettaa, että oikeasti 96km range olisi tämän päivän sään vallitessa ollut 37 km. Todennäköisesti se olisi ollut hieman enemmän, mutta ei ainakaan enempää kuin 96km. Polttomoottoriautoilla noissa lukemissa yleensä syttyy jo varoitusvalo, että tankata pitäisi piakkoin.
Oletin, että Leaf olisi ollut hiljainen, mutta talvisesta säästä ja jäisistä teistä johtuen sen äänentaso oli aivan tavallisen auton luokkaa. Puhallin puhisi, jäinen tie rapisi ja renkaat rallattivat niin, että olisivat helposti peittäneet pienen bensamoottorin äänen. Kesällä juttu on vamasti toinen sileällä asfaltilla ja silloin voisin kuvitella menon olevan hiljaista.
Vaihdekeppiä ei Leafissa ole, vaan enemmänkin vaihdenuppi. Sen avulla voi valita joko D tai R, eli eteen tai taakse. Muita vaihteita ei ole ja ajossa sen huomaa täydellisenä nykimättömyytenä. Muuten ajo on samanlaista kuin millä tahansa automaattivaihteisella autolla, eli hyvin vaivatonta. Varusteita ainakin ajamastani versiosta löytyy ja nekin helpottavat menoa. En huomannut peruutuskameraa autoa harjatessani, mutta joka tapauksessa se näytti hyvin kuvaa, eli ainakaan taivaalta alas tuleva lumi ei sotke kameran linssiä. Ajoviiman pyörteet niin ehkä tekisivät.
Alusta on pehmeä, mutta silti tukevan tuntuinen. Leaf tuntuu astetta isommalta kuin se on. Sisustus on melko futuristinen valoineen ja näyttöineen, mutta hyvällä tavalla. Tilaakin sisällä on hyvin.
En syttynyt millään tavalla sähköautoiluun, mutta ei se huonokaan kokemus olllut. Jos Leafiin saisi lisättyä pienen polttoainetankin ja Webaston huolehtimaan sisälämmityksestä ja sitten vielä jättäisi kaikki pidemmät reissut kokonaan julkisen liikenteen varaan, niin kai sillä pärjäisi Suomessa ympäri vuoden, mutta sen saa selvittää joku muu kuin minä
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
maanantai 15. joulukuuta 2014
29. Suomen suosituimpia - Toyota Corolla
Valmistaja: Toyota
Malli: Corolla hatchback
Vuosimalli: 2005
Moottori, 1.6 bensa
Vaihteisto: manuaali
On pakko palata hetkeksi historiaan ja kirjoittaa autosta, jonka olen jo aiemmin listannut ja maininnut äskettäinkin. Kyseessä on yksi Suomen suosituimmista autoista, eli yhdeksännen sukupolven Toyota Corolla.Olen sattuneesta syystä ajanut semmoisella viime aikoina enemmän ja se onkin syynä tähän kirjoitukseen.
Kyseiseen autoon tutustuin ensimmäisen kerran jo heti pian sen syntymisen jälkeen, eli vuonna 2005. Ulkonäöltään hatchback Corolla on ihan mukiinmenvän näköinen etenkin, jos sitä vertaa porrasperäiseen tai farkkuperäiseen veljeensä. Vaikka en koskaan suuri Toyota fani olekaan ollut, niin 7. ja 8. malliversiot Corollasta olivat harvinaisen rumia ja 9. oli paluu parempaan.
Mitä ajamiseen tulee, niin ensi kokemuksesta asti muistan, että itseasiassa tuo erittäin suosittu auto ei ole mitenkään helppo ajaa. Kun ensimmäisen kerran ajoin autolla, niin oma autoni oli silloin Toyota Corolla Verso, jossa oli hyvin helpot kytkin ja kaasu, eli molempien liike oli tarpeeksi pitkä ja dynaaminen. Pikku Corollassa kytkintä voisi kuvailla sanalla binäärinen ja kaasua vähintäänkin kevytkenkäiseksi. Kun hyppäsin automaattivaihteisesta Audista Corollan rattiin, niin kyllä useampi risteys nauratti koko perhettä, kun liikkeelle lähdettiin ihan tarpeeksi korkeilla kierroksilla. En millään tahtonut oppia kytkimen toimintaa ja kun takapenkillä istuvan lapsen takia penkki on pakko pitää hieman edessä, niin kaasua tulee painettua aina hieman liikaa.
Nyt parin viikon jälkeen olen jo hieman parempi, mutta myöntää täytyy, että jos kaikki vastaavat Corollat ovat samanlaisia ja niiden kuskit monesti vanhempia naisihmisiä, niin kyllä se ajoittainen kytkimen tuoksu pysäköintihalleissa on ihan ok.
Ohjaustehostinta Corollassa ei ole, eikä ohjaus ihan höyhenenkevyt ole, mutta auton pienestä koosta ja painosta johtuen sen kanssa kyllä tulee toimeen yhdelläkin kädellä. Vaihdekeppi ainakin yhdeksän ikävuoden jälkeen on jo hieman hämmennettävä, eli vaihteet ei itsestään mene silmään paikoillaan ollessa, mutta kun liikkeelle päästään, niin vaihtaminen on kevyttä ja sujuvaa.
Kaupungissa pieni koko on etu ja pyörittely ja pysäköinti on helppoa. Alusta on pehmeähkö ja sen ansiosta hidastetöyssyjen yli voi ajaa nopeammin kuin esim. Audi Q5:lla. Maantiellä Corolla menee kevyesti, mutta turhaa veivausta ratista ei voi suositella, sillä olo käy hyvin pian pelottavaksi. 100km/h vauhdissa suurimmalla, eli 5-vaihteella kierroksia on jo 3000 rpm ja se kyllä kuuluu sisälle nastojen rallatuksen säestämänä.
Näin lumen puuttuessa nastarenkaat eivät ehkä tarjoa parasta pitoa ja siksi varmaan Corolla onkin hyvin aliohjaava pienelläkin nopeudella. Nopeampi ajaminen, mihin kyseistä autoa ei varmasti ole suunniteltu, vaatisi varmaankin "liimaamista" vasemman jalan jarrutuksella.
Sisusta on sinällään toimiva, vaikka penkkejä ei olekaan tehty pitkiä matkoja varten. Suunnittelusta näkee myös, että se ei ole eurooppalaista. Penkinlämmittimien kytkimet ja ajovalojen pesukytkin on vaihdekepin juurella sen etupuolella omassa kytkinpaneelissa ja sieltä ei mitenkään helposti hallittavissa. Ajotietokoneen tiedot näytetään keskipaneelin näytössä sen vieressä olevilla nappuloilla, mutta nappuloissa ei lue mitään sen ohjaamiseen liityvää, joten kokeilemalla ne oppii. Radion ohjaukseen nappuloissa kyllä on merkinnät.
Mikään oma suosikkini Corolla ei ole, mutta kun kytkimen ja kaasupolkimen saa haltuunsa, niin kaupunpyörittelyyn Corolla on hyvä. Nelosvaihteella voi ajaa leppoisasti nopeudesta 50km/h ylöspäin. En ole tarkistanut virallisia kulutuslukemia, mutta ainakin kyseinen yksilö on yllättävän janoinen. Ajotietokone ilmoittaa pitkän ajan keskikulutukseksi 8,2l/100km ja se on ainakin nykyisin vastaavalta autolta todella paljon.
Malli: Corolla hatchback
Vuosimalli: 2005
Moottori, 1.6 bensa
Vaihteisto: manuaali
On pakko palata hetkeksi historiaan ja kirjoittaa autosta, jonka olen jo aiemmin listannut ja maininnut äskettäinkin. Kyseessä on yksi Suomen suosituimmista autoista, eli yhdeksännen sukupolven Toyota Corolla.Olen sattuneesta syystä ajanut semmoisella viime aikoina enemmän ja se onkin syynä tähän kirjoitukseen.
Kyseiseen autoon tutustuin ensimmäisen kerran jo heti pian sen syntymisen jälkeen, eli vuonna 2005. Ulkonäöltään hatchback Corolla on ihan mukiinmenvän näköinen etenkin, jos sitä vertaa porrasperäiseen tai farkkuperäiseen veljeensä. Vaikka en koskaan suuri Toyota fani olekaan ollut, niin 7. ja 8. malliversiot Corollasta olivat harvinaisen rumia ja 9. oli paluu parempaan.
Mitä ajamiseen tulee, niin ensi kokemuksesta asti muistan, että itseasiassa tuo erittäin suosittu auto ei ole mitenkään helppo ajaa. Kun ensimmäisen kerran ajoin autolla, niin oma autoni oli silloin Toyota Corolla Verso, jossa oli hyvin helpot kytkin ja kaasu, eli molempien liike oli tarpeeksi pitkä ja dynaaminen. Pikku Corollassa kytkintä voisi kuvailla sanalla binäärinen ja kaasua vähintäänkin kevytkenkäiseksi. Kun hyppäsin automaattivaihteisesta Audista Corollan rattiin, niin kyllä useampi risteys nauratti koko perhettä, kun liikkeelle lähdettiin ihan tarpeeksi korkeilla kierroksilla. En millään tahtonut oppia kytkimen toimintaa ja kun takapenkillä istuvan lapsen takia penkki on pakko pitää hieman edessä, niin kaasua tulee painettua aina hieman liikaa.
Nyt parin viikon jälkeen olen jo hieman parempi, mutta myöntää täytyy, että jos kaikki vastaavat Corollat ovat samanlaisia ja niiden kuskit monesti vanhempia naisihmisiä, niin kyllä se ajoittainen kytkimen tuoksu pysäköintihalleissa on ihan ok.
Ohjaustehostinta Corollassa ei ole, eikä ohjaus ihan höyhenenkevyt ole, mutta auton pienestä koosta ja painosta johtuen sen kanssa kyllä tulee toimeen yhdelläkin kädellä. Vaihdekeppi ainakin yhdeksän ikävuoden jälkeen on jo hieman hämmennettävä, eli vaihteet ei itsestään mene silmään paikoillaan ollessa, mutta kun liikkeelle päästään, niin vaihtaminen on kevyttä ja sujuvaa.
Kaupungissa pieni koko on etu ja pyörittely ja pysäköinti on helppoa. Alusta on pehmeähkö ja sen ansiosta hidastetöyssyjen yli voi ajaa nopeammin kuin esim. Audi Q5:lla. Maantiellä Corolla menee kevyesti, mutta turhaa veivausta ratista ei voi suositella, sillä olo käy hyvin pian pelottavaksi. 100km/h vauhdissa suurimmalla, eli 5-vaihteella kierroksia on jo 3000 rpm ja se kyllä kuuluu sisälle nastojen rallatuksen säestämänä.
Näin lumen puuttuessa nastarenkaat eivät ehkä tarjoa parasta pitoa ja siksi varmaan Corolla onkin hyvin aliohjaava pienelläkin nopeudella. Nopeampi ajaminen, mihin kyseistä autoa ei varmasti ole suunniteltu, vaatisi varmaankin "liimaamista" vasemman jalan jarrutuksella.
Sisusta on sinällään toimiva, vaikka penkkejä ei olekaan tehty pitkiä matkoja varten. Suunnittelusta näkee myös, että se ei ole eurooppalaista. Penkinlämmittimien kytkimet ja ajovalojen pesukytkin on vaihdekepin juurella sen etupuolella omassa kytkinpaneelissa ja sieltä ei mitenkään helposti hallittavissa. Ajotietokoneen tiedot näytetään keskipaneelin näytössä sen vieressä olevilla nappuloilla, mutta nappuloissa ei lue mitään sen ohjaamiseen liityvää, joten kokeilemalla ne oppii. Radion ohjaukseen nappuloissa kyllä on merkinnät.
Mikään oma suosikkini Corolla ei ole, mutta kun kytkimen ja kaasupolkimen saa haltuunsa, niin kaupunpyörittelyyn Corolla on hyvä. Nelosvaihteella voi ajaa leppoisasti nopeudesta 50km/h ylöspäin. En ole tarkistanut virallisia kulutuslukemia, mutta ainakin kyseinen yksilö on yllättävän janoinen. Ajotietokone ilmoittaa pitkän ajan keskikulutukseksi 8,2l/100km ja se on ainakin nykyisin vastaavalta autolta todella paljon.
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
195. Ford S-Max
195.
Valmistaja: Ford
Malli: S-Max
Vuosimalli: 2014
Moottori: 2.0TDCi
Vaihteisto: 6spd manuaali
Minä kyllä varasin säästäväisenä miehen Düsseldorfin lentokentältä alleni Seat Leonin, tai vastaavan, mutta jostain syystä kentällä ei ollutkaan Seatia, eikä palkon muitakaan autoja, joten sain vuokralle samaan hintaan uuden Ford S-Maxin. Siitä kun on aikaa jo 8 vuotta, kun olen viimeksi ajanut S-Maxia, joten yllätys oli kaikinpuolin positiivinen.
Rehellisyyden nimessä on sanottava, että en tiedä oliko kyseissä autossa 140- vai 163-hevosvoimainen versio 2-litraisesta dieselistä, mutta ihan mukavasti auto kuitenkin liikkui. Vaihteita oli kuusi kappaletta ja pienimmät on miellytävän lyhyitä, joten mateluvauhdin pitäminen on helppoa. Kuutosvaihteella voi huristaa n. 80km/h nopeudesta ylöspäin ainakin 170 km/h saakka, sillä sen verran tuli kokeiltua autobahnilla. Viitonen on hieman lyhyempi, mutta tuntui myös hieman siltä, että 80km/h alapuolella hidastellessa ja kiihdyteltäessä vaihteita piti vaihtaa usein.
Sisusta S-Maxissa on miellyttävä. Nappuloita on ehkä nykytrendiin liian monta, mutta kyllä niiden kanssa kuitenkin selviää. Kosketusnäyttö helpotti mm. navigoinnin asettamista ja menun kielen vaihtamista paljon. En tiedä oliko varusteena jotkut erikoisistuimet, mutta penkit olivat todella hyvät. Tuki oli reisille ja selälle, niin ettei penkiltä pudonnut pois. Vaihteet, kytkin ja kaasu -yhdistelmä on ensiluokkainen. Turhia kierroshuudatteluja ei tapahtunut ja vaihteet aina 1:stä 4:een menevät silmään kuin itsestään. 5:sta varten pitää vääntää hieman oikealle ja sitten taas kutonen putoaa pesään kuin tyhjää vaan. Käsijarru ansaitsee kyllä maininnan. Se ei ole nappi, niinkuin monessa autossa nykyään, mutta ei myöskään perinteinen keppi. Se oli kahva, joka on auton meno suuntaan poikittain ja vedetään ylös, kun joku lentokoneen pysäköintijarru. Pieni yksityiskohta, mutta aina sitä kiskoessa tai vapauttaessa tuli hymy huulille, koska se oli jotain erilaista.
S-Max oli aikoinaankin hyvin jämäkkä isoksi autoksi ja tuo ominaisuus on säilynyt. Ajossa sen hyvin tarkka ohjata, vaikka auton kulmia ei osaakana hahmottaa ja mm. autobahnilla loivan mutkan ajaminen 160km/h ei tuntunut juurikaan pelottavalta, toisin kuin voisi kuvitella korkeasta autosta. Kaupungissa auto on myös hyvin hiljainen ja hieman isommassakin vauhdissa meteli oli hyvin hillittyä johtuen varmasti osittain alla olleista kitkarenkaista. Vasta kierrosten noustessa 2000 rpm paikkeille alkaa murina lisääntyä moottoritilasta.
Valmistaja: Ford
Malli: S-Max
Vuosimalli: 2014
Moottori: 2.0TDCi
Vaihteisto: 6spd manuaali
Minä kyllä varasin säästäväisenä miehen Düsseldorfin lentokentältä alleni Seat Leonin, tai vastaavan, mutta jostain syystä kentällä ei ollutkaan Seatia, eikä palkon muitakaan autoja, joten sain vuokralle samaan hintaan uuden Ford S-Maxin. Siitä kun on aikaa jo 8 vuotta, kun olen viimeksi ajanut S-Maxia, joten yllätys oli kaikinpuolin positiivinen.
Rehellisyyden nimessä on sanottava, että en tiedä oliko kyseissä autossa 140- vai 163-hevosvoimainen versio 2-litraisesta dieselistä, mutta ihan mukavasti auto kuitenkin liikkui. Vaihteita oli kuusi kappaletta ja pienimmät on miellytävän lyhyitä, joten mateluvauhdin pitäminen on helppoa. Kuutosvaihteella voi huristaa n. 80km/h nopeudesta ylöspäin ainakin 170 km/h saakka, sillä sen verran tuli kokeiltua autobahnilla. Viitonen on hieman lyhyempi, mutta tuntui myös hieman siltä, että 80km/h alapuolella hidastellessa ja kiihdyteltäessä vaihteita piti vaihtaa usein.
Sisusta S-Maxissa on miellyttävä. Nappuloita on ehkä nykytrendiin liian monta, mutta kyllä niiden kanssa kuitenkin selviää. Kosketusnäyttö helpotti mm. navigoinnin asettamista ja menun kielen vaihtamista paljon. En tiedä oliko varusteena jotkut erikoisistuimet, mutta penkit olivat todella hyvät. Tuki oli reisille ja selälle, niin ettei penkiltä pudonnut pois. Vaihteet, kytkin ja kaasu -yhdistelmä on ensiluokkainen. Turhia kierroshuudatteluja ei tapahtunut ja vaihteet aina 1:stä 4:een menevät silmään kuin itsestään. 5:sta varten pitää vääntää hieman oikealle ja sitten taas kutonen putoaa pesään kuin tyhjää vaan. Käsijarru ansaitsee kyllä maininnan. Se ei ole nappi, niinkuin monessa autossa nykyään, mutta ei myöskään perinteinen keppi. Se oli kahva, joka on auton meno suuntaan poikittain ja vedetään ylös, kun joku lentokoneen pysäköintijarru. Pieni yksityiskohta, mutta aina sitä kiskoessa tai vapauttaessa tuli hymy huulille, koska se oli jotain erilaista.
S-Max oli aikoinaankin hyvin jämäkkä isoksi autoksi ja tuo ominaisuus on säilynyt. Ajossa sen hyvin tarkka ohjata, vaikka auton kulmia ei osaakana hahmottaa ja mm. autobahnilla loivan mutkan ajaminen 160km/h ei tuntunut juurikaan pelottavalta, toisin kuin voisi kuvitella korkeasta autosta. Kaupungissa auto on myös hyvin hiljainen ja hieman isommassakin vauhdissa meteli oli hyvin hillittyä johtuen varmasti osittain alla olleista kitkarenkaista. Vasta kierrosten noustessa 2000 rpm paikkeille alkaa murina lisääntyä moottoritilasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)