Kun omana autonani on Skoda Kodiaq ja olen jo testannut ja ehkä hieman tuominnut Volkswagen Tiguan Allspacen, niin pakkohan minun oli käydä testaamassa myös sisarusparven pahnanpohjimmainen, eli Seat Tarraco. Vaikka Tarraco on ns. pahnanpohjimmainen, niin se on kuitenkin porukan kookkain, mitä tulee pituuteen. Se on karvan verran vajaa 4cm pidempi kuin Kodiaq ja Tiguan Allspace, mutta häviää sitten myös suurinpiirtein saman verran leveydessä ja hieman myös korkeudessa, mutta erot ovat kuitenkin niin marginaalisia, että ne pitää arvioida käytännössä.
Rehellisyyden nimissä käytännössä ne erot ovat jostain syystä helpommin nähtävissä. Kävimme ajamassa lenkin nuoremman poikani kanssa ja kun tulimme takaisin autoliikkeen pihaan ja kävin itse istumassa takapenkillä kuskin penkin ollessa minun säädöissä, niin luulin Tarracon olevan luokkaa pienempi auto, sillä niin lähellä olivat polveni selkänojaa. Kodiaqini on automaatti ja kuskin penkki on taaimmaisessa asennossa, mutta kohtuullisen ylhäällä. Ajamani taraco oli manuaali ja penkki ei ihan takimmaisessa asennossa. En tullut tarkastaneeksi penkin korkeutta, joten on mahdollista, että se oli paljon alempana kuin minulla omassa autossa. Syvällisempään analyysiin eron syystä meillä ei ollut aikaa, eikä kiinnostusta, mutta näin lonkalta laukaisten sanoisin, että Tarracon peräkontti lienee hieman syvempi ja se tila on otettu takapenkkien jalkatilasta.
No, etteenpäin sano mummo lumessa, mutta sepä ei ollutkaan ihan helppoa Tarracolla. Istahdin kuskin penkille, penkki kohdalleen, peilit ja ratti kohdalleen, vöy kiinni, auto käyntiin, ykköstä silmään ja kytkin ylös. Siinä vaiheessa autot yleensä lähtevät eteenpäin, niinkuin mummot lumessa tai ihan asfaltilla, mutta Tarraco harjoittelikin vain niiausta laskemalla perää. Minä tarkistin sähköisen käsijarrun olevan pois päältä ja kävin jo niin epäluuloiseksi, että epäilin auton olevan kiinni jossain ja kurkin ovesta ulos, mutta ei auto ollut missään kiinni, vaan Suomen kevät oli vissiin liikaa 20 asteen lämpötilallaan espanjalaiselle autolle ja sen käsijarru oli jumittanut kiinni niinkuin olisi kova pakkanen ja olisit edellisenä päivänä ajanut umpihangessa keräten vanteet täyteen lunta. Rohkeampi kaasun polkaisu ja kytkin ylös, niin Tarraco vapautui oletettavasti ruosteisesta kahleestaan ja lähti narahtaen liikkeelle.
Ajossa kaikki toimii hyvin. Manuaalivaihteisto oli tuttu ja helppo käsitellä ja 1.5-litrainen TSI moottori tuntui 150 hevosen ja 250 väännön kanssa jälleen kerran hyvin dieselmäiseltä hyvällä alaväännöllä. Alusta on hyvin samanlainen kuin Kodiaqissa ja toisin kuin uudessa Audi Q8:ssa, niin jännäkakka ei uhkaa penkin päällystä rattia heilutellessa, vaikka kuskin vatsa olisi hieman herkkäviritteinenkin. Jos autoa on tarve ohjata ja liikuttaa sivuttain maantievaudissa, niin rattia kääntämällä se kyllä sen tekee, mutta tekee sen kuin Antti Rokka sotiessaan, eli on nopea, muttei hätähinen.
Ajomelun arviointi on aina hankalaa ja varmaan minun on möys hankala olla täysin puolueeton, vanikka haluaisinkin, mutta rengasmelua väittäisin Tarracossa kovemmaksi kuin Kodiaqissa, kun taas 1.5 TSI on moottorina varmasti hiljaisempi kuin 2.0 TDI niin maantiellä kuin kauungissa.
Tarracon on hyvä auto ja hinta on edullisempi kuin Skodan tai Volkkarin melko vastaavan auton. Minä en kuitenkaan herännyt katumaan Kodiaqilla ajamista, sillä minä pidän tilasta takapenkillä, en laske niin suurta arvoa täysin digitaaliselle mittaristolle ja muille elektronisille ominaisuuksille ja Kodiaq on jumittanut jarrunsa vain kerran, mutta silloin oli oikeasti 20 astetta pakkasta ja vanteisiin kertynyt lumi oli ensin sulanut ja jäätänyt jarrut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti